kirjailijavierailut - Salama

Kirjailija Hannu Salama vieraili Kallion lukiossa 24. syyskuuta 2008. Oppilaita ja opettajia oli saapunut perjantai-iltapäivänä sankoin joukoin seuraamaan mielenkiintoista paneelia. Vieraina olivat myös Hannu Salaman elämästä kertovan elokuvan ’’Katso ihmistä’’ ohjaaja Kari Paljakka sekä käsikirjoittaja Kari Hukkila. Kolmikkoa haastettattelivat oppilaat Jalmari Sarla ja Sandra Lamppu.

Kirjailija Hannu Salama kohautti Suomessa 1960-luvun puolivälissä teoksellaan Juhannustanssit. Salamaa syytettiin jumalanpilkasta, ja hänet tuomittiin kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Tämä oli myös yksi paneelin kuumista aiheista. Aiheena oli myös sensuuri Suomessa. Kari Paljakka ja Kari Hukkila kertoivat innoittavasti elokuvastaan ja sen mielenkiintoisista vaiheista.

Hannu Salama löysi tiensä yleisön sydämiin mielenkiintoisilla tarinoillaan sekä hupaisilla vitseillään. Puolitoista tuntisen paneelin jälkeen kolmikkoa kiitettiin raikuvin aploodein. Lukiomme pääse toivon mukaan nauttimaan uudesta kirjailijapaneelista jo keväällä 2009.

-Reetta Heiskanen