Commedia dellArte 2006

Maanmainio Commedia dell’arte – produktio
Ohjaus: Katri Kostiainen

Näyttämötaiteen, Kirjallisen ilmaisun ja lavastuksen yhteisproduktion ”jälki”fiiliksiä

Tunne siitä, että tässä ollaan nyt tekemässä jotain ainutlaatuisen hulvatonta ja makaaberia, syntyi jo ensimmäisiä esityskohtauksia harjoiteltaessa. Tyylilajina Commedia dell’arteen kuuluvat juuri karnevalistisuus, epäsovinnaisuus -tietynlainen räävittömyys ja kantaaottavuus samassa paketissa- ja näille elementeille pyrimme olemaan uskollisia alusta asti. Kaiken kaikkiaan esityksessämme käsiteltiin moderneja yhteiskunnallisia ongelmia; sairaanhoidon epäkohtia, ulkonäkökeskeisyyttä ja yleistä piittaamattomuutta muutaman mainitakseni, mutta perinteisellä Cda-otteella, ilman ryppyotsaisuutta. Jälkeenpäin ajateltuna parasta lopputuloksessa olikin juuri se, että se tarjosi ajateltavaa salakavalasti ilman paatosta, huumorin keinoin.

Yhteiskunnallisten piikkien lisäksi Commedia dell’artelle ominaista ovat kuolemattomat henkilöhahmot, karikatyyrinen ilmaisu, pilkanteko ihmisluonteen arkkityypeistä. Tässäkin suhteessa onnistuimme mielestäni erinomaisesti, sillä neiti Columbiine oli juuri niin ylimielinen ja turhamainen, Pantaloone juuri niin ahne ja pihi sekä Tohtori juuri niin ”akateeminen tyhjänpuhuja”, että katsoja varmasti saattoi paitsi huomata hahmojen muistuttavan tosielämän ihmisiä kuin myös todeta niiden päättömyydessään ajavan ohi kaikista Seiskan juorupalstan julkkiksista.

Tyylilajin karnevalistisuutta tuotiin esiin fyysisen ilmaisun koukuilla: akrobatialla, tyylitellyllä liikkumisella, hieman tanssinkin keinon. Livemusiikilla, laululla (Michael Jacksonia unohtamatta) oli myös merkittävä rooli tunnelmanluojana. Yleisö toivotettiin tervetulleeksi Cda-maailmaan renessanssimusiikilla. Lavastus oli minimalistista ja karnevalistista yhtä aikaa, ja tarpeistoa mietittäessä päädyttiin valmistamaan kaikesta näyttävää, suurikokoista ja värikästä, yhtäkään silikonirintaa tai serotoniini-tablettirasiaa unohtamatta. Kirjallisen ilmaisun ryhmältä saimme valmiita tekstejä, ideoita ja kohtausrunkoja. Valtaosa kohtauksista rakennettiin kuitenkin improvisoimalla, niin että lähdettiin kokeilemaan verekseltään, löytyykö käyttökelpoista materiaalia. Kyllä löytyi.

Yhtä kaikki produktio oli yhdessä tekemistä, roolijaosta ohjauksellisiin vinkkeihin (vaikka Ohjaaja Kostiainen tietysti piti lankoja käsissään ja sanoi viimeisen sanan, onneksi). Kaikilta kysyttiin, mikä toimii ja mikä kaipaa hiomista. Ryhmässämme säilyi yhteinen usko ja toisaalta epäluulo produktion onnistumiseen. Välillä tuskastutti, välillä väsytti ja välillä roolihahmoa ei saanut eteenpäin, mutta parhaiten mieleen on jäänyt se, kuinka paljon ja kuinka hysteerisesti tuli naurettua. Cda ei suinkaan ole jäänyt kolmannen jakson päänvaivaksi, vaan stressata aiomme myös tulevaisuudessa: varauslista lisäesityksiä varten on täynnä nimiä, ja uutta esitystä voi tulla ihailemaan mitä luultavimmin Taiteiden yöhön!

-Maaret Launis/Pierrot