Nyt sanon oikein hiljaa

Saatteeksi:

Aluksi etsittiin oma lempipaikka koululta: ala-aula, portaikko, yläsali, luokan ikkunalauta… Ja sitten:

Kuvittele.

Olet 19-vuotias abiturientti. Talvisota on päättynyt, kotisi on jäänyt rauhansopimuksessa piirretyn uuden rajan taakse ja sinä olet helsinkiläiskoululla muonittamassa rintamalta kotiutettavia miehiä. Kirjoitat sisarellesi kirjeitä siitä, miten huoli ylioppilaaksi pääsystä painaa, kaikesta on pulaa, vaatteitakin pitäisi hankkia, mutta rahaa on vähän. Sydäntä pakahduttaa onni poikaystävästä, joka kuitenkin on kaukana toisessa kaupungissa. Etkä tiedä, että jonain päivänä sisarustesi jälkeläiset ovat samassa koulussa opettamassa ja opiskelemassa ja tekevät ryhmäläisineen teatteria siitä elämänvoimasta, jolla jatkoit eteenpäin. Tai, olet rintamalta palaava Kallion Yhteiskoulun oppilas. Sota keskeytti opiskelun, ja muutamassa kuukaudessa olet vanhentunut vuosilla. Tulevaisuus mietityttää. Miten kauan rauha kestää? Nimesi kirjataan koulun vuosikertomukseen, etkä silloin vielä tiedä, että myöhemmin se kaiverretaan myös koulun seinälle marmoritauluun, josta se lainataan näytelmän roolihahmolle.

Ja sitten me kuvittelimme.

Me pelkäsimme sotaa, marssimme sotilaina, pakenimme henkemme kaupalla, haaveilimme onnesta, jaoimme huolia ja iloitsimme ystävien kanssa. Historiankirjat antoivat raamit esityksellemme, vuosikertomukset lainasivat siihen tarinoita, ja Pro Patria –taulujen ja Maire-lotan kirjeiden lisäksi näyttelijöiden sukulaisten kertomukset vakuuttivat: näin on kerran ollut. Me koimme, kokeilimme ja täydensimme: näinkin on kerran voinut olla. Rakentui esitys menneestä, jossa epävarmuuden keskellä katsotaan tulevaan ja puhutaan arasti toiveista, oikein hiljaa sanoen.

Jokin liikahti. Kun me nyt kuljemme ohi lempipaikkojemme, meillä on tietoisuus Mairesta, Veikosta ja monista muista, jotka aikanaan myös kulkivat näillä käytävillä, näissä luokissa, tässä salissa. Meillä on myös aavistus niistä, jotka meidän jälkeemme löytävät oman paikkansa tämän rakennuksen suojista. Jokin siinä jatkuvuuden tunteessa kannattelee meitä juuri nyt.

Kallion lukiossa syksyn ylioppilasjuhlapäivänä, itsenäisyyspäivän aattona 5.12.2013
Annemari Untamala

Esitykset olivat:
ti 10.12. klo 19
ke 11.12. klo 18
pe 13.12. klo 11.45